Perjantai

Ensimmäinen työviikko olisi taputeltu. Olimme tällä viikolla töissä pelkästään kolmena päivänä, mikä oli ihan ihan hyvä näin alkuun. Meillä ei ole harjoittelupaikassamme ketään ohjaajaa, vaan joudumme selvittää itse kaikki pienimmätkin asiat liittyen harjoitteluumme. Jos paikassa haluaa oppia niin todellakin joutuu itse tekemään töitä sen eteen. Vaikka työpäivämme ei ole pitkiä ja tekemistä loppujen lopuksi vähän, on työharjoittelu ollut tuntien riittämisen tiimoilta erittäin stressaavaa. Työpäivän aikana joutuu ponnistelemaan välillä niin paljon, ettei 8h päiviä pysty tekemään. Eilen päästiin orpokodissa pienten puolelle hoitamaan vauvoja. Päivän aikana syötimme, vaipotimme ja pidimme heitä sylissä. Vauvat olivat iloisia ja itku pääsi vasta silloin, kun laskimme heidät sylistämme. Suurin osa paikan lastenhoitajista oli slummialueelta, mutta paikassa työskenteli myös neljä sairaanhoitajaa. Lastenhoitajien koulutuksesta emme kyselleet kovin paljoa, mutta todennäköisesti koulutus oli hankittu työpaikalta, koska heillä oli välillä erittäinkin rajut otteet. Välillä pienia vauvoja otettiin syliin pelkästään käsistä nostaen ja heitä käskettiin olla itkemättä. Hoitajat eivät leikkineet lasten kanssa oikeastaan yhtään, vaan sen sijaan lauloivat uskonnolisia lauluja. Lapset olivat varmaan tottuneita tähän, koska suurin osa nauroi tälle ja hytkyi kappaleiden tahtiin. Oli jännää, etteivät lapset reagoineet mitenkään, kun nostimme heitä ilmaan tai keinutimme sylissämme. Suomalaiset lapset olisivat olleet innoissaan tuollaisesta, mutta maassa maan tavalla.

Iinan ottama kuva orpokodista

Ylemmässä kuvassa näkyykin paikallinen vaippavarustus. Pääsimme vaihtamaan vauvoille vaippoja, mutta heti ensimmäiseksi olimme kaikki kolme aivan avuttomina. Vaipat olivat mallia eko ja me olimme tottuneet vain Pamperseihin. Hoitaja näytti meille vaipanvaihdon, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan kovin vaikeaa. Muovin sisällä oli froteepyyhe, joka vaihdettiin sen kastuttua. Pyyhkeen ollessa kakkainen sai sen pyyhkimiseen vain palasen paperia, vaikka lapsen olisi halunnut viedä kunnolla pesulle.

Lapsien ollessa sylissämme tunsi heti, kuinka he rentoutuivat ja osa jopa nukahti. Kysyimme hoitajilta, minne lapsen voisin viedä nukkumaan käsien väsyessämme. Hoitajat veivät lapset puolestamme makuuhuoneeseen, mutta kovin nopeasti he tulivat lapsi sylissä takaisin, koska vauvaa ei kuulemma nukuttanutkaan. Jos lapsi alkoi leikkiessään itkemään, ei osa hoitajista välittänyt huudosta mitään. Me emme voineet jättää lapsia itkemään lattialle, vaan koitimme rauhoitella heitä ja ottaa syliin. Osa hoitajista kuitenkin oli todella lämpimän oloisia ja heistä näki, kuinka he nauttivat lasten kanssa olemistesta. 

Oli mukavaa, kun lapsille oli annettu niin hyvät puitteet. Leluja, vaatteita ja muita tavaroita oli todella paljon sekä kaikki olivat hyväkuntoisia. Osalla lapsista oli jopa paremmat vaatteet kuin monella Suomessa. Mielenkiinnolla odotan, jos ensi viikolla päästäisiin näkemään hieman huonompikuntoinen paikka. Vaikka paikka on hyvä niin silti tulee muistaa, että tässäkin orpokodissa on HIV-positiivisia lapsia.

Tänään ollaankin oltu taas kehitysvammaisten puolella. Aloitimme työt avustamalla aamutoimissa,. Lapset olivat kerinneet käydä jo aamupesuilla ja suurin osa oli rasvattu sekä puettu. Ensimmäisenä aamuna meille sanottiin, ettemme saisi syöttää lapsia ilman, että meitä oltaisiin opastettu kunnolla. Tänä aamuna kuitenkin meille lyötiin lautanen kouraan ja käskettiin mennä syöttämään lasta. Paikan omistaja tuli kysymään, olimmeko saaneet opastusta tähän ja ihmetteli toimintaa. Paikallinen aamupala erosi paljon suomalaisesta ruokavaliosta. Lapsille tarjottiin hedelmistä tehtyä smoothieta ja osa söi vielä päälle puolikkaan limen. Aamuruoan jälkeen pääsimme muutaman lapsen kanssa toimintahetkeen, jossa tarkoituksena oli herätellä lasten aisteja eri menetelmin. Hetken jälkeen oli aamunavauksen aika, johon osallistua myös orpokodin 1-3v lapset. Avauksessa laulettiin taas paljon uskonnollisia lauluja sekä ohjaaja pyysi muutamaa lasta pitämään rukouksen. Uskontoa on korostettu täällä todella paljon. 

Pääsimme myöhemmin päivällä osallistumaan myös "väriterapiaan". Huoneessa oli riippukeinu, hierova patja sekä kiilatyyny. Huone oli maalattu mustaksi ja seinille oli laitettu jouluvaloja sekä discolamppuja. Olin seurana lapselle, joka laitettiin kiilatyynylle mahalleen makaamaa, jotta hän voisi ohjaajan mukaan nukahtaa siihen. Minulle iskettiin käteen väriä vaihtava lamppu, jota lapselle tuli näyttää. Rentouttavaa tämä terapia ollut kyllä lapsistakaan, koska patjalle laitettu lapsi huusi ja itki, kunnes patja sammutettiin. Huone oli todella pieni ja tukalan oloinen, jopa lasten otsaa pitkin alkoi hyvin pian valumaan hikipisaroita. Mukana ollut  työntekijä kyseli kovin Suomesta ja meidän kielestämme. Hän oli innokas oppimaan kieltä ja hetken harjoiteltuaan hän osasikin aika sujuvasti sano "kiitos" ja "mitä kuuluu". 

Harjoittelupaikassa meillä ei ole kunnollista ruokatuntia, vaan meidän täytyy tankata aamulla iso aamupala pärjätäksemme mahdolliseen ruokataukoon. Tänään pidimme ruokataukomme 12 jälkeen ja evääksi olimme ottaneet peräti banaaneja sekä pähkinöitä. Meillä ei ole ainakaan vielä mahdollisuutta säilyttää kylmässä eväitämme, joten eväsvalikoima on rajallinen. Ruokatauon jälkeen menimme kysymään, tarvisivatko he vielä apuamme. Työpäivämme kestävät puoli kahteen asti, joten ajattelimme viettävämme aikaa lasten kanssa. Ottihan sitä väkisinkin nyt pattiin, kun meidän käskettiin siivoamaan ruokailuhuone ja eteemme iskettiin moppi sekä ämpäri. Tämä olisi ollut ihan ok meidän mielestämme, mutta työntekijät kerääntyivät katselemaan keittiöön siivoamistamme ja kyllähän sieltä muutama naurun tirskahduskin kuului. Mikäs nyt olisikaan sen mukavampaa, kun katsoa valkoisten sairaanhoitajaopiskelijoiden moppaavan lattioita. Nielimme kiukkumme ja lopun aikaa katsoimmekin tv:tä muutaman lapsen kanssa.

Pitäähän sitä ottaa tilannekuvaa työharjoittelusta

Töistä painuimme suoraan altaalle, jossa näimme myös opettajaamme. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja kyllä se värikin alkaa vähitellen tarttumaan pintaan. Täällä ollessa olo on välillä kuin julkkiksella. Eilen meitä kuvattiin, kun olimme altailla ja aina kaupungilla ollessamme saamme katseita ja huuteluita peräämme. "Muzungu" tarkoittaa valkoista ja täällä tuota huutoa kuulee sekä lapsilta että aikuisilta,

Päätettiin, että ilman rusketusta me ei kotia tulla

Täällä ollessa olo on kerrankin sellainen, että me tytöt ollaan rahoissa. 1e vastaa 100ksh ja tälläkin hetkellä lompakosta löytyy useampi tonni. Pankkiautomaatitkin ovat erilaisia kuin suomessa, koska ne puhuvat. No eivät ne aivan sentään puhu, mutta koneen ääni neuvoo asiakkaita. Meitä on kehoitettu, ettemme pitäisi kaikkia rahojamme samassa paikassa taskuvarkaiden takia. Tänään käytiin pankkiautomaatilla ja olihan se huvittavaa tunkea rahaa rintaliiveihin sekä joka taskuun laukussa, ettei koko omaisuus menisi mahdollisen ryöstön yhteydessä. Tavara kaupassa on todella halpaa ja suuremmatki ostokset saa kaupasta ulos alle 1000ksh. 

Masseissa

Huomaa kyllä, että Suomi-tytöt ovat lähteneet maailmalle. Tänään meidän parvekkeella olevassa risteyksessä tapahtui moottoripyörän ja auton välillä kolari. Juostiin kaikki täysiä katsomaan ja ihmettelemään tapahtumaa. Samalla hetkellä yksi meistä huusi, että meidän parvekkeen alla tapetaan kanaa. Koko tyttöporukka juoksi asunnon läpi pienelle terassille katsomaan kanan kynimistä norsulauman tavoin.

Nyt meillä alkaakin vapaaviikonloppu. Huomiseksi meillä ei ole sen enempää ohjelmaa kuin ottaa aurinkoa, mutta sunnuntaina menemme käymään paikallisessa kirkossa ja markkinoilla.