Viikonloppu

Ensimmäiset vapaapäivät vietetty ja tuntuu, ettei olla keritty levähtämään yhtään. Itse olen saanut harmikseni unirytmin täällä ollessa niin hyvin kohdilleen, että kertaakaan en ole nukkunut pitempään kuin seitsämään. Yöt täällä ovat välillä todella levottomia. Viikonlopun aikana kaupungilta on kuulunut musiikka ja sen lisäksi liikenne on äänekästä sekä myös kulkukoirat tekevät oman osuutensa pitääkseen meidät hereillä.

Lauantaina oltiin päätetty lähteä heti aamusta ottamaan aurinkoa hotellille. Kaikki olivat hereillä hyvissä ajoin, mutta aurinko päättikin tehdä meille oharit ja olla pilvessä. Lähdettiin kiertelemään lähialueita ja päädyttiin istumaan erääseen kahvilaan. Tilattiin juotavaa ja pidettiin pieni hengähdystauko, jonka aikana mietittiin uutta toimintasuunnitelmaa päivälle.

Tämän jälkeen aurinko alkoikin paistaa ja me siirryttiin grillaamaan itseämme hotellin altaille. Meille on tullut rusketuksesta pieni pakkomielle ja nytkin jo meinaa paniikkia iskeä, kun enää on vain 81 päivää aikaa hankkia rusketusta. 

Päätettiin käydä vielä samaisessa kahvilassa syömässä, koska se vaikutti niin viihtyisältä ja siistiltä. Lähdettiin sinne viiden tytön voimin ja kaikki päätettiin tilata pippuripihvit. Ruoka oli todella hyvää ja varmasti tullaan vierailemaan toisenkin kerran kyseisessä paikassa.

Vapaa-aikana meillä ei täällä ole muuta tekemistä kuin istua asunnolla tai ottaa aurinkoa hotellilla. Ollaan yritetty kysellä mahdollisista kuntosaleista ja aktiviteeteista, mutta kukaan ei oikein tunnu tietävän mistään mitään. Osa meistä on tehnyt rappukäytävässä porrastreeniä ja itsekkin pitäisi alkaa harrastamaan samaa, ettei mee koko kolme kuukautta vain istuskellessa. Ostoskeskuksia täällä ei ole. Ollaan bongattu vain yksi vaatekauppa, jonka hinnat olivat jopa enemmänkin kuin Suomessa. Illat istuskellaan yleensä likkaporukan kesken ja jutellaan joutavia. Ollaan myös ajan kuluksi laitettu yhdelle rastat ja toiselle tragus. 

Tänään herättiin ennen seitsämää, koska varttia vaille kahdeksan meitä tultaisiin hakemaan paikalliseen kirkkoon. Puimme siistit vaatteet päälle ja lähdimme tuktukilla kohti päämäärää. Meille kerrottiin orientaatioissa, että täällä pitäisi pukeutua vaatteisiin, jotka peittäisivät polvet ja olkapäät. Jaksoimme noudattaa tuota ensimmäisen päivän, kunnes huomasimme paikallistenkin pukeutuvan toppeihin ja lyhyehköihin hameisiin. Kirkkoon oli kuitenkin soveliasta pukeutua peittävästi, joten kerrankin laitettiin parastamme ja jopa meikattiinkin hiukan!

Oltiin varmaan aikamoinen näky, kun kuusi valkoihoista naista saapuu tantat päältä pienestä tuktukista. 

Kirkossa oli hieman eri meininki kuin Suomessa, heti sinne mentäessä laullut raikasivat kuten kesäfestareilla. Ensimmäiseksi kuoro lauloi ylistyslauluja ja ihmettelin hetken, miten osa meistä osasi sanaakaan laulaa näitä lauluja. Minulle vinkattiin, että seinälle heijastettiin sanat dataprojektorilla laulujen sanat. En ensimmäiseksi olisi voinut kuvitella tälläistä Afrikassa. Kuoron laulujen jälkeen kerättiin kolehti, jonka aikana seinälle heijastettiin mainoksia, joiden tarkoituksina oli korostaa miesten valtaa. Kolehdin keräämisen jälkeen korokkeelle meni puhuja, joka puhui yli tunnin. Siinä vaiheessa alkoi jo hieman puuduttaa ja väsyttääkkin, koska olimme heränneet niin aikaisin. Puhujan lopetettua papit menivät riviin ja meidät käskettiin eteen. Kävimme koko kirkkokansan tuijottaessa kättelemässä rivissä olevat papit, jonka jälkeen meidät ohjattiin takahuoneeseen. Vieraat ovat näköjään toivottuja kirkolle, koska heti ensimmäisenä huoneeseen päästyämme meille tarjottiin keksejä ja limsaa. Meille kerrottiin hieman enemmän kirkosta ja sen alaisuudessa toimivasta koulusta, jonka jälkeen kävimme nopean kierroksen koulun alueella. 

 Lähdimme suoraa kirkosta markkinoille, jonne menimme matatulla. Matatuksi kutsutaan pientä bussia, joka maksaa n.20ksh. Matatumme pysähtyi vähän väliä, koska kuski yritti väen vängällä saada sisälle lisää porukkaa. Useimmat näkemämme matatut ovat olleet iha täynnä ihmisiä ja monesti sen päälle oli kötystetty vielä tavaraakin.

Markkinoille päästyämme meille sanottiin, että laukut pitäisi olla koko ajan näkyvillä eikä käsissä saisi pitää kameroita. Alueella liikkuisi kuulemma paljon taskuvarkaita ja me valkoisina olemme hyviä kohteita, koska näytämme rikkailta suurine laukkuinemme. Markkinoilla myytiin käytettyjä vaatteita sekä ruokaa. Itse ostimme hedelmiä ja vihanneksia. Markkinoilta sai hedelmiä paljon halvemmalla, kuten maksoimme esimerkiksi kahdesta pään kokoisesta ananaksesta vain 300ksh. Normaalisti valkoisilta pyydetään tuplasti enemmän hintaa, mutta meillä oli onneksi paikallinen mukana neuvomassa sopivaa hintaa ostoksillemme. Takaisin matatuun päästyämme yksi meistä huomasi, että hänen laukkuansa oli viilletty. Täkäläiset varkaat näyttävästi osaavat olla ovelia, koska laukkumme olivat koko ajan silmiemme alla ja liikuimme muutenkin yhtenä porukkana. Onneksi mitään ei kuitenkaan keritty viemään.

Markkinoiden jälkeen pidettiin pieni hengähdystauko, jonka jälkeen lähdimme maaseudulle erään professorin luo. Matka perille kesti noin tunnin ajan, jonka aikana ohitettiin Obaman kotiseudut sekä päiväntasaaja. Perillä meidät istutettiin puun alle tuoleihin ja meille oli järjestetty pientä ohjelmaa. 

                                         

Saimme kuulla lauluja sekä runoja, joita paikallinen poppamies sekä lapset esittivät. Tämän jälkeen siirryttiin ruokapöytään. Olimme viimeksi syöneet aamupalan, joten kaikille maistua ruoka paremmin kuin hyvin. Kerkesimme lähteä professorin luota juuri ennen sadetta. Sade kesti täällä vain sen 10min ja loppui sen jälkeen kuin seinään. 

Kämpälle päästyä on tullut vain makoiltua ja skypeteltyä Suomeen.

Ennen tätä tekstiä blogia on luettu 866 kertaa. Olisi mukava tietää, ketä kaikkia siellä ruudun takana stalkkailee. Itse on vaikea kirjoittaa yleensä elämästä täällä, joten olisi ihan mukava saada tietää, mitä haluaisitte tietää tai kuulla. Tämän tekstin jälkeen en varmaan enää linkkaile osoitetta facebookkiin, mutta eiköhän sen nyt halukkaat helposti löydä. Nyt iltapesuille ja nukkumaan, jotta pääsee hoitamaan heti aamusta vauvoja.

Perjantai

Ensimmäinen työviikko olisi taputeltu. Olimme tällä viikolla töissä pelkästään kolmena päivänä, mikä oli ihan ihan hyvä näin alkuun. Meillä ei ole harjoittelupaikassamme ketään ohjaajaa, vaan joudumme selvittää itse kaikki pienimmätkin asiat liittyen harjoitteluumme. Jos paikassa haluaa oppia niin todellakin joutuu itse tekemään töitä sen eteen. Vaikka työpäivämme ei ole pitkiä ja tekemistä loppujen lopuksi vähän, on työharjoittelu ollut tuntien riittämisen tiimoilta erittäin stressaavaa. Työpäivän aikana joutuu ponnistelemaan välillä niin paljon, ettei 8h päiviä pysty tekemään. Eilen päästiin orpokodissa pienten puolelle hoitamaan vauvoja. Päivän aikana syötimme, vaipotimme ja pidimme heitä sylissä. Vauvat olivat iloisia ja itku pääsi vasta silloin, kun laskimme heidät sylistämme. Suurin osa paikan lastenhoitajista oli slummialueelta, mutta paikassa työskenteli myös neljä sairaanhoitajaa. Lastenhoitajien koulutuksesta emme kyselleet kovin paljoa, mutta todennäköisesti koulutus oli hankittu työpaikalta, koska heillä oli välillä erittäinkin rajut otteet. Välillä pienia vauvoja otettiin syliin pelkästään käsistä nostaen ja heitä käskettiin olla itkemättä. Hoitajat eivät leikkineet lasten kanssa oikeastaan yhtään, vaan sen sijaan lauloivat uskonnolisia lauluja. Lapset olivat varmaan tottuneita tähän, koska suurin osa nauroi tälle ja hytkyi kappaleiden tahtiin. Oli jännää, etteivät lapset reagoineet mitenkään, kun nostimme heitä ilmaan tai keinutimme sylissämme. Suomalaiset lapset olisivat olleet innoissaan tuollaisesta, mutta maassa maan tavalla.

Iinan ottama kuva orpokodista

Ylemmässä kuvassa näkyykin paikallinen vaippavarustus. Pääsimme vaihtamaan vauvoille vaippoja, mutta heti ensimmäiseksi olimme kaikki kolme aivan avuttomina. Vaipat olivat mallia eko ja me olimme tottuneet vain Pamperseihin. Hoitaja näytti meille vaipanvaihdon, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan kovin vaikeaa. Muovin sisällä oli froteepyyhe, joka vaihdettiin sen kastuttua. Pyyhkeen ollessa kakkainen sai sen pyyhkimiseen vain palasen paperia, vaikka lapsen olisi halunnut viedä kunnolla pesulle.

Lapsien ollessa sylissämme tunsi heti, kuinka he rentoutuivat ja osa jopa nukahti. Kysyimme hoitajilta, minne lapsen voisin viedä nukkumaan käsien väsyessämme. Hoitajat veivät lapset puolestamme makuuhuoneeseen, mutta kovin nopeasti he tulivat lapsi sylissä takaisin, koska vauvaa ei kuulemma nukuttanutkaan. Jos lapsi alkoi leikkiessään itkemään, ei osa hoitajista välittänyt huudosta mitään. Me emme voineet jättää lapsia itkemään lattialle, vaan koitimme rauhoitella heitä ja ottaa syliin. Osa hoitajista kuitenkin oli todella lämpimän oloisia ja heistä näki, kuinka he nauttivat lasten kanssa olemistesta. 

Oli mukavaa, kun lapsille oli annettu niin hyvät puitteet. Leluja, vaatteita ja muita tavaroita oli todella paljon sekä kaikki olivat hyväkuntoisia. Osalla lapsista oli jopa paremmat vaatteet kuin monella Suomessa. Mielenkiinnolla odotan, jos ensi viikolla päästäisiin näkemään hieman huonompikuntoinen paikka. Vaikka paikka on hyvä niin silti tulee muistaa, että tässäkin orpokodissa on HIV-positiivisia lapsia.

Tänään ollaankin oltu taas kehitysvammaisten puolella. Aloitimme työt avustamalla aamutoimissa,. Lapset olivat kerinneet käydä jo aamupesuilla ja suurin osa oli rasvattu sekä puettu. Ensimmäisenä aamuna meille sanottiin, ettemme saisi syöttää lapsia ilman, että meitä oltaisiin opastettu kunnolla. Tänä aamuna kuitenkin meille lyötiin lautanen kouraan ja käskettiin mennä syöttämään lasta. Paikan omistaja tuli kysymään, olimmeko saaneet opastusta tähän ja ihmetteli toimintaa. Paikallinen aamupala erosi paljon suomalaisesta ruokavaliosta. Lapsille tarjottiin hedelmistä tehtyä smoothieta ja osa söi vielä päälle puolikkaan limen. Aamuruoan jälkeen pääsimme muutaman lapsen kanssa toimintahetkeen, jossa tarkoituksena oli herätellä lasten aisteja eri menetelmin. Hetken jälkeen oli aamunavauksen aika, johon osallistua myös orpokodin 1-3v lapset. Avauksessa laulettiin taas paljon uskonnollisia lauluja sekä ohjaaja pyysi muutamaa lasta pitämään rukouksen. Uskontoa on korostettu täällä todella paljon. 

Pääsimme myöhemmin päivällä osallistumaan myös "väriterapiaan". Huoneessa oli riippukeinu, hierova patja sekä kiilatyyny. Huone oli maalattu mustaksi ja seinille oli laitettu jouluvaloja sekä discolamppuja. Olin seurana lapselle, joka laitettiin kiilatyynylle mahalleen makaamaa, jotta hän voisi ohjaajan mukaan nukahtaa siihen. Minulle iskettiin käteen väriä vaihtava lamppu, jota lapselle tuli näyttää. Rentouttavaa tämä terapia ollut kyllä lapsistakaan, koska patjalle laitettu lapsi huusi ja itki, kunnes patja sammutettiin. Huone oli todella pieni ja tukalan oloinen, jopa lasten otsaa pitkin alkoi hyvin pian valumaan hikipisaroita. Mukana ollut  työntekijä kyseli kovin Suomesta ja meidän kielestämme. Hän oli innokas oppimaan kieltä ja hetken harjoiteltuaan hän osasikin aika sujuvasti sano "kiitos" ja "mitä kuuluu". 

Harjoittelupaikassa meillä ei ole kunnollista ruokatuntia, vaan meidän täytyy tankata aamulla iso aamupala pärjätäksemme mahdolliseen ruokataukoon. Tänään pidimme ruokataukomme 12 jälkeen ja evääksi olimme ottaneet peräti banaaneja sekä pähkinöitä. Meillä ei ole ainakaan vielä mahdollisuutta säilyttää kylmässä eväitämme, joten eväsvalikoima on rajallinen. Ruokatauon jälkeen menimme kysymään, tarvisivatko he vielä apuamme. Työpäivämme kestävät puoli kahteen asti, joten ajattelimme viettävämme aikaa lasten kanssa. Ottihan sitä väkisinkin nyt pattiin, kun meidän käskettiin siivoamaan ruokailuhuone ja eteemme iskettiin moppi sekä ämpäri. Tämä olisi ollut ihan ok meidän mielestämme, mutta työntekijät kerääntyivät katselemaan keittiöön siivoamistamme ja kyllähän sieltä muutama naurun tirskahduskin kuului. Mikäs nyt olisikaan sen mukavampaa, kun katsoa valkoisten sairaanhoitajaopiskelijoiden moppaavan lattioita. Nielimme kiukkumme ja lopun aikaa katsoimmekin tv:tä muutaman lapsen kanssa.

Pitäähän sitä ottaa tilannekuvaa työharjoittelusta

Töistä painuimme suoraan altaalle, jossa näimme myös opettajaamme. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja kyllä se värikin alkaa vähitellen tarttumaan pintaan. Täällä ollessa olo on välillä kuin julkkiksella. Eilen meitä kuvattiin, kun olimme altailla ja aina kaupungilla ollessamme saamme katseita ja huuteluita peräämme. "Muzungu" tarkoittaa valkoista ja täällä tuota huutoa kuulee sekä lapsilta että aikuisilta,

Päätettiin, että ilman rusketusta me ei kotia tulla

Täällä ollessa olo on kerrankin sellainen, että me tytöt ollaan rahoissa. 1e vastaa 100ksh ja tälläkin hetkellä lompakosta löytyy useampi tonni. Pankkiautomaatitkin ovat erilaisia kuin suomessa, koska ne puhuvat. No eivät ne aivan sentään puhu, mutta koneen ääni neuvoo asiakkaita. Meitä on kehoitettu, ettemme pitäisi kaikkia rahojamme samassa paikassa taskuvarkaiden takia. Tänään käytiin pankkiautomaatilla ja olihan se huvittavaa tunkea rahaa rintaliiveihin sekä joka taskuun laukussa, ettei koko omaisuus menisi mahdollisen ryöstön yhteydessä. Tavara kaupassa on todella halpaa ja suuremmatki ostokset saa kaupasta ulos alle 1000ksh. 

Masseissa

Huomaa kyllä, että Suomi-tytöt ovat lähteneet maailmalle. Tänään meidän parvekkeella olevassa risteyksessä tapahtui moottoripyörän ja auton välillä kolari. Juostiin kaikki täysiä katsomaan ja ihmettelemään tapahtumaa. Samalla hetkellä yksi meistä huusi, että meidän parvekkeen alla tapetaan kanaa. Koko tyttöporukka juoksi asunnon läpi pienelle terassille katsomaan kanan kynimistä norsulauman tavoin.

Nyt meillä alkaakin vapaaviikonloppu. Huomiseksi meillä ei ole sen enempää ohjelmaa kuin ottaa aurinkoa, mutta sunnuntaina menemme käymään paikallisessa kirkossa ja markkinoilla.

Ensimmäinen työharjoittelupäivä

Tänään aloitettiin työharjoittelu paikallisessa orpokodissa. Paikallinen opiskelija lähti opastamaan meitä harjoittelupaikkaamme, joka sijaitsi parin kilometrin päässä asunnoltamme. Matkan varrella nähtiin myös ns. rikkaiden alue, jonka huomasi jo kyllä ilman sanomattakin. Jokaisen talon ulkopuolella oli vartija ja itse talot olivat suuria kartanoita. Täällä ei ole erikseen jalkakäytäviä, joten kävelemme yleensä tienpientareella.

Heh heh, taisi tämän jälkeen koko porukka siirtyä kävelemään tien puolelle. Onneksi tämä kaveri oli kuollut.

Paikka näytti ulkoa päin todella siistiltä ja heti portista sisälle päästyämme meitä oli useampi lapsi jo odottelemassa. Orpokodissa asui 0-3v vauvoja sekä kehitysvammaisia lapsia. Ensimmäisen viikon olen kehitysvammaisten puolella ja ensi viikolla päästään hoitamaan vauvoja.

Alkuinfon jälkeen meidät vietiin pieneen luokkahuoneeseen, joka oli n. 1/4 huoneen kokoinen, johon itse olen kouluissa aina tottunut. Lapset villiintyivät valtavasti vieraista ja kyllä desipelitkin hipoivat huippuaan. Lapsille pidettii aamunavaus, jossa he lauloivat yhdessä ohjaajiensa kanssa ja samalla kerrattiin päivän ohjelmaa. Välillä tuntui hieman ahdistavalta, kun lapset kävivät heti iholle ja välillä käsi kävi jopa opettajamme laukulla. Tuntui hieman pahalta, että lasten kanssa täytyi toimia hiukan varauksella, koska emme tienneet heidän taustoistaan tai mahdollisista sairauksistaan mitään. 

Aamunavauksen jälkeen lapset lähtivät vetämään meitä ulos huoneesta ja ohjaaja kertoi meidän kaikkien lähtevän kävelylle. Suurin osa lapsista oli pyörätuoleissa, joten olimme hyvinä apulaisina ohjaajille. Aurinko paistoa kävelyretken aikana kuumimmillaan, eikä lapsilla ollut minkäänlaista aurinkosuojaa päässään. Koitimme kysellä, olisiko lapsille ollut lakkeja tai muuta auringonsuojaa, mutta kaikki tuntuivat ohittavan kyselyt taitavasti. Pysähdyimme tienpientareelle varjoon, johon ohjaajat levittivät vilttejä lapsille. 

Tämän jälkeen alkoi tanssi ja laulu. Oli jännä nähdä kuinka ohjaajat heittäytyivät lasten kanssa, välillä he konttivat asfalttia pitkin laulun tahtiin. Muutama lapsista tuli hakemaan meitäkin tanssimaan, eihän sitä kehtautunut kieltäytymäänkään. Tanssin jälkeen oli lasten evästauko. Evääksi heille oltiin varattu keksejä sekä maissinaksuja. Nuorin lapsista oli 19kk ikäinen, mutta 6kk ikäisen vauvan tasolla. Oli karua nähdä, kuinka välipalaksi hänelle annettiin keksejä, joista oli yhdessä veden kanssa tehty velliä. Lapsi oli kaiken lisäksi todella rohiseva ja limainen, joten kauhulla saatiin odottaa tukehtuisiko hän ruokaansa. Evästelyn jälkeen lähdettiin takaisin talolle. Tulomatka oli eri show, kun lapset ja ohjaajat lauloivat ja tanssivat pitkin teitä. Ohjaajat kiittelivät meitä jälkeenpäin, kun olimme auttaneet heitä pyörätuolien kanssa. He kertoivat, että oli tärkeää lapsille saada tanssia ohjaajien kanssa. Näkihän sen kyllä lasten ilmeistäkin, kuinka he olivat nauttineet.

Loppupäivä menikin vain istuskellessa, kun osa lapsista meni nukkumaan ja muut katsoivat elokuvaa. Opettajamme tuumasi, että lähdettäisiin kahden paikkeilla takaisin asunnolle. Jotenkain olisin odottanut, että harjoittelupaikka olisi ollut karumpi. Oppimisen kannalta paikka ei välttämättä ole parhain mahdollinen, koska se on mielestäni aika lailla Suomen päiväkotien tapainen. Tähän syynä saattoi kyllä olla, että paikan omisti brittipariskunta. 

Illalla pääsimme paikallisen "taksin" kyytiin. Täällä kuljetaan mopoauton tapaisella avomallilla, joita kutsutaan tuktukeiksi. Meitä oli kuskin lisäksi kyydissä neljä. Välillä tuktuk tuntui kaatuvan, kun tiet olivat erittäin kuoppaisia ja vinoja. Matkan päämääränä oli Megamarket, joka on paikallinen iso ostoskeskus. Käytiin ostamassa sieltä illaksi ruoat ja painuttiin kämpälle.

Tuktuk

Seuraavaksi meillä onkin ohjelmassa moskiittojen tappoa ja verkkojen asettelua paikoilleen. 

Ja muistakaa kysellä, jos mieleen juolahtaa jotain!

Tutustumista Kisumuun

Pari päivää on keritty katselemaan kaupungin menoa ja meininkia. Matka tänne tuntui kestävän ikuisuuden, matkaan ollaan lähdetty Seinäjoelta 21.pvä klo 4:15 ja perillä oltiin eilen aamulla kahdeksan maissa. Koko matkustuksen aikana tuli nukuttua yhteensä noin pari tuntia ja olo oli kyllä perillä sen mukainenkin. Lentoreittinä meillä oli Helsinki-Istanbul-Nairobi-Kisumu. Nairobissa jouduimme odottamaan jatkolentoa koko yön ajan. Terminaaliin ei päässyt aikaisemmin kuin kaksi tuntia ennen lentoa, joten yö olisi pitänyt viettää ulkona. Paikallinen mies tuli kuitenkin juttelemaan meille ja vei meidät läheiseen kahvilaan. Pari tuntia istuskeltua kahvilassa meille alkoi tulla KYLMÄ. Mies lupasi käydä kysymässä terminaalista, jos sinne olisi mahdollista päästä odottamaan jo aikaisemmin. Pääsimme sisälle 1000ksh (10euroa) hintaan, ettei tarvinnut koko yötä pihalla viettää. Lento Kisumuun lähti lähti seitsämän aikaan aamulla ja siitä ei mitään muistikuvaa ole, koska kaikki neljä tyttöä nukahdettiin ennenkuin kone oli edes kerinnyt ilmaan.

Kisumussa meitä oli vastassa paikallisen yliopiston professori. Hän toivotti meidät tervetulleiksi ja ohjasi meidät kyytiimme. Ensimmäinen järkytys iski siinä vaiheessa, kun kyydiksemme näytettii pieni henkilöauto. Me neljä tyttöä ahtauduttiin takapenkille matkalaukun ja muutaman repun kanssa. Myös etupenkillä olevalle professorin syliin jouduttiin laittamaan yksi matkalaukuista, koska peräkontti ei ihan riittänyt neljän naisen laukulle.

Matka asunnolle kesti n. 10min ja Kisumun liikenteen vilkkaus tuli heti tutuksi. Kuskit ajelivat kuin päättömät kanat ja kyllähän siinä sai pelätä, ettei kukaan ajanut meidän auton kylkeen. Suunnitelmissa oli päästä heti nukkumaan, kun pääsisimme asunnollemme, mutta meille kerrottiin sen vapautuvan vasta iltapäivästä. Jouduimme jättämään tavaramme säilytykseen ja jatkoimme matkaamme paikalliselle hotellille, jossa söimme ja otimme aurinkoa. Aurinko on ollut polttavan kuuma ja suurin osa meistä onkin jo ensimmäisen päivän jälkeen palanut. 

Altaalla meille tuli jutteleemaan paikallinen nainen, jonka tapasimme sitten myöhemmin kaupassa. Hän lähti näyttämään meille hieman paikkoja ja auttoi vaihtamaan rahaa pankissa. Paikallinen pankki näytti aivan suurelta kauppakeskukselta. Meitä on varoiteltu paljon etukäteen, että täällä on paljon taskuvarkaita ja etenkin valkoiset ovat kohteena, koska näytämme niin rikkailta. Opettaja ja kaksi muuta opiskelijaa tulivat myöhemmin hotellille ja sen jälkeen pääsimme asuntoomme. Meille oltiin hommattu pieni asunto, johon me kaikki kuusi majoituimme.

TJ-kalenterista on saatu ruksata jo ensimmäiset päivät!

Olohuone

Olohuone.. Tavaratkin on saatu purettua.

Tässä tämä kuva, joka kaikkia varmasti kiinnostaa eniten. Meillä todellakin on Afrikassa toimiva suihku ja vessanpönttö!

Makuuhuoneita löytyy asunnosta kaksi samanlaista. Olo on kuin prinsessalla, kun saa nukkua moskiittoverkon alla.

Parvekkeita asunnosta löytyy kaksi.

Ensimmäisenä päivänä kävimme nopean kauppareissun ja laitoimme iltapalaa. Kaikki nukahtivat ennen yhdeksää, koska matkustaminen oli vienyt kaikki mehut. Asuntoon oli tuotu kerrossänky, muttei malariaverkkoja siihen. Jouduimme nukkumaan kolmistaan parisängyissä, mutta kaikki nukkuivat silti kuin tukit.
Tänään meidän piti lähteä yhdeksältä paikallisen opiskelijan matkaan ja hänen piti kierrättää meitä ympäriinsä. Kymmenen aikaan saimme viestiä, että kierros pidetäänkin vasta illalla. Vuorokauden aikana on tottunut jo tähän aikatauluun, ikinä kukaan ei ole ajoissa. Lähdimme hotellille ottamaan aurinkoa ja syömään. Kahden maissa tapasimme opettajamme sekä kaksi paikallista opettajaa. Saimme kuulla heiltä harjoittelupaikkamme. Ensimmäiset kaksi viikkoa vietetään orpokodissa ja sen jälkeen menemme paikallisen sairaalan synnytysosastolle. Sen jälkeen seuraavat neljä viikkoa kuluu sairaalan lastenosastolla. Meiltä kysyttiin haluammeko mennä pienempään vai suurempaan sairaalaan. Päätimme mennä suurempaa, vaikka harjoittelu maksaakin meille 3000ksh/kk (30e). Teemme lopuksi myös kahden viikon harjoittelun vanhusten parissa.
Paikallinen opiskelija tuli viiden jälkeen kierrättämään meitä lähialueella ja paikallisella torilla. Ihmisiä oli järkyttävän paljon ja myytäviä vieläkin enemmän. Saimme torilla paljon katseita sekä huuteluita peräämme. Oli huvittavaa, kun paikallinen pikkupoika näki meidät ja kävi hakemassa kaverinsakin katsomaan nähtävyyttä. Sunnuntaina meidän pitäisi lähteä käymään ostoksilla torilla.

Harjoittelu alkaa huomenna ja kaikki ollaan innoissamme, koska saadaan olla ensimmäinen viikko samassa paikassa. Tähän asti ei ole kulttuurishokkeja tullut, vaikka meitä onkin peloteltu jo ennalta. Tämän illan haasteena onkin sitten ripustaa malariaverkot ja tappaa hyttyset pimeästä huoneesta. Oltiin ripustamassa aiemmin uusia verkkoja kerrossänkyyn, kunnes lamppu päätti posahtaa.

Nyt nukkumaan ja valmistautumaan huomiseen harjoitteluun!